lauantai 1. toukokuuta 2010

Sokkelia, salaojia, routaeristystä ja täyttöjä

Asiat edistyvät tontilla. Tällä hetkellä sokkelit on valettu ja täytetty. Routaeristys, salaoja- ja sadevesiputkitukset on tehty ja ulkopuoletkin on täytetty. Taas piti soittaa apua sukulaisista talkoisiin. Naapurin puolella oli pari päivää aikaisemmin sama vaihe menossa ja konemiestä jututettuani alkoi tuntua siltä että vois olla toisellekin apumiehelle tarvetta. Appiukko onneksi kerkesi ajeleen kaveriksi joten hommat hoitui ripeällä tahdilla 2:ssa päivässä valmiiksi putkien ja eristysten osalta. Varmaan aika monta pennosta säästyi tälläkin talkoolla.

Pikku siivu jäi vielä Vapun jälkeiselle maanantaille pihan mursketäyttöjä, ja tottakai lätkäämistä muutamaksi päiväksi. Hämmästyttävän paljon sitä putkea sinne maahan meni... jännityksellä niidenkin laskua odotellessa. Sen verran on mainostettava että oli kyllä tosi hyvä kaivurikuski ja maansiirtopalvelu. Voi olla hyvillä mielin että on kaikki maatyöt oikein tehty ja huolella. Oma tietotaito tässä raksahommassa on kuitenkin aika hatara.

Meän sanavalmis rakennusvalvoja suositteli värikkäin lausein kärryn ostoa siihen malliin että vetosi isännän peräpohjalaiseen uhoon. Suksin siis Rautiaan ja ostin tolkun kärryn, on kipit ja kaikki. Tosiasiassa laskeskelin että aika hyvän rahan säästää kuljetuksissa. Toisekseen kun pitää kuitenkin rakennukselta kuskata roskia pois vähän väliä. Viimeistään kun tallia tehdään kappaletavarasta on kärry oikeasti tarpeen.


Tontti ennen sokkelien valua.



Sähkövetojen putkille pitää kaivaa sokkelin alitus.




Sokkelin muotit jo paikallaan.



Ja talossa kans.



Piti ostaa kärry että saa tavaraa kuljetettua.



Kärry väärällään roudattiin routalevyä.



Viime puunkaadosta on kulunut jo pari vuotta joten tähtäys heitti sen verran että onnistuin kaatamaan sen autotallin viemäriputken päälle.



Joten putki poikki...


...ja liitintä väliin.


...ja onnistunut työ se hymyilyttää työmiestä.


Isoilla kamoilla, kolmen betoniauton voimin.


On se kätevää näinä päivinä.


Muotit kyytiin seuraavana aamuna.


Valun loppusiistiminen vielä.


Ennen sisätäyttöä piti laittaa suodatinkangas.


Sisätäytön varaslähtö jo edellisenä iltana.


Autotallin sokkeli valmiina.


Sisätäyttöä ja lätkäämistä. Aurinkokin paistoi välillä.


Jos oltaisiin kaupungilla töissä....
(oikeasti oli kahvitauko sähkökaapelin kaivuun ajan)
Naapurin isäntäkin tuli kellottamaan.


Putkea maahan.


Valmista järjestelmää.


Viemäriliikenteen solmukohta ennen purkuputkea.






1 kommentti:

  1. Yes; onpa mukava kun saa seurata teidän projektin edistymistä täältä. Tämä blogi heitetään ilman muuta suosikkeihin.

    Oikein paljon Onnea rakentamisen vaiheisiin:)

    VastaaPoista